Enpäs tajunnutkaan, että edellisestä blogauksesta on oikeasti noin kauan. Pinjan vointi huononi pikkuhiljaa ja muutama viikko sitten rakas pikkuprinsessa vaipui ikiuneen. En tiedä, mitä siitä kertoisin. Jotenkin vieläkin niin pysähtynyt olo, ettei ole jaksanut tänne kirjoittaa. Ei edes iloitakseen Madden uudesta ihanasta kaverista, Valmasta. Voikin olla, että kirjoitan tänne uudelleen vasta ensi vuoden puolella, kun ilon tunteet nousevat taas päällimmäisiksi. Instagramista näkee viimeisimmät kuvat meidän eläimellisestä elämästä.

Tässä otos Facebookista samalta aamulta sekä kuva meistä joululta 2013:

'

Eihän mulla sitten ollut mitään laatikkoa Pinjalle varattuna. Ei sitä kai uskonut ihan vielä tarvitsevansa. Teippailin ihan liian pienestä laatikosta jonkinlaisen tiiviin paketin ja hellästi yritin valuttaa pientä sinne. Se oli kamalaa puuhaa, mutta nyt tiedän selviäväni siitäkin. Lunan kuoltua häkkiinsä en edes voinut jäädä samaan huoneeseen vaan laskin peiton marsun päälle ja poistuin heti. Kai jokin osa sitten oppii sietämään tätäkin, kun tarpeeksi kokee. Käytin myös Madden myöhemmin eläinlääkärissä terveystarkastuksessa, jotta tiesin, että kannattaako ostaa yksi vai valmiiksi jo kaksi nuorta marsua. Marsut elävät kovin vähän aikaa ja kasvaimet yms. ovat niin yleisiä, ettei koskaan ihan tiedä, mitä on tulossa ja kauanko on aikaa. Se voi tuntua vähän oudolta, että menetyksen hetkelläkin pitää samantien jo miettiä uutta "korvaajaa". Eihän se ihmisen kokemaa menestystä poista, mutta marsu on laumaeläin eikä voi jäädä yksin. Toisaalta pakko suunnitella voi lievittää surua. Ei ole mahdollisuuksia jäädä liiaksi vellomaan vaan pääsee ehkä jopa käsittelemään tapahtumaa toiminnan kautta.

Laitoin siis samantien ostoilmoituksen Facebookin marsuryhmiin. Toivoin marsua pk-seudulta ja mahdollisimman pian, koska Madde alkoi näyttää ahdistuneelta hullulta professorilta. Jostain syystä sain kolme yhteydenottoa, jotka olivat kaikki pk-seudun ulkopuolelta. Kiersin vielä samana päivänä kaikki siistin tuntuiset eläinkaupat Helsingistä ja soittelin läpi Espoota. Kaikkialla oli vain urosmarsuja. Piti siis tehdä reissu Turkuun ja hyvä niin, sillä sain ihastuttavan aby-marsun vastuulliselta kasvattajalta. Madde otti onnellisena uuden tulokkaan vastaan eikä pomotellut kertaakaan. Tulokas sen sijaan oli hieman jännittynyt maisemanvaihdoksesta ja tulkitsi toisen viestejä väärin. Saattoi johtua siitä, että Valma-paran toinen ylähammas oli edellisenä päivänä mennyt poikki synnyinkotinsa kärhämissä. Onneksi se on kuitenkin kasvanut jo normaalisti takaisin, niin ei tarvinnut heti aloittaa uusia eläinlääkärireissuja...

Madde ja Valma ovat siis hitsautuneet hyvin yhteen. Kerron siitä enemmän joskus tuonnempana, kunhan energiaa taas on. Yllättävän monta lausetta sai nytkin aikaiseksi, kun vain kirjautui sivustolle ja ajatteli näppiksen kautta. Lämpöisää talvea siis tänne blogiin eksyville - palaillaan. <3