Marcel läähätti jo kuumissaan kotosallakin, joten oli aika tehdä turkille jotakin. Kokeilin ensin kotikonstein lyhentää turkkia massusta ja sivuilta, mutta lopputulos oli kyllä saksilla nyrhityn näköinenkin... Vertailin jonkin aikaa lähiyritysten trimmaushintoja. Jopa Mustilla & Mirrillä on nykyään trimmauspalveluita! Hinnat vaihtelivat jonkin verran ja osaan sisältyi väkisin myös pesu sekä kynsienleikkuu. Nappasin sitten ajan verkkopalvelusta Grroomiin. Heillä on useita toimipisteitä ja meitä lähin oli Eirassa. Samoissa tiloissa sijaitsee All Fur Gogzin koiratarvikemyymälä sekä koirapäiväkoti, joista olen myös jonkin aikaa haaveillut. Samalla reissulla mukaan tarttui väkisinkin myymälästä jotakin... eli merileväpurutikkuja!

Trimmauksessa ei saanut omistaja olla mukana, mikä oli varmasti ihan hyvä idea. Marcel kyllä luottaa meidän hyväksymiin vieraisiin ja oli kuulemma "selkeästi tottunut hoitotoimenpiteisiin". Otin varuilta herkkupussin mukaan, kun tiedän, että Marcel keskittyy paremmin kehujen ja herkkujen kuin käskyjen avulla. Mutta koirahan oli kuulemma ollut niin kiltti, että jäi herkkupussikin avaamatta! Ehkäpä Marcel uskaltaa paremmin kiukutella minulle, joka olen tuttu enkä välttämättä ihan kouluttautunein koiraekspertti? Tulomatkaa edelsi myös pitkä ja jännittävä kävelylenkki.

Jokatapauksessa olen ylpeä hienon koirakansalaisen omistaja ja turkistakin tuli aika kiva! Valitettavasti kastraation jälkeen Marcelille on tullut paksua pohjavillaa ja sen selvittäminen vaati pesun yhteydessä karstalla selvittelemisen. Koira siis kuitenkin pestiin ja kaupanpäälle saatiin kynsienleikkuu. Hintaa tuli 60 euroa eli mielestäni etukäteen ilmoitettua vähemmän! Palveluita saatiin kuitenkin tunnin aikana etukäteen sovittua enemmän, joten aika yllätys oli noin "pieni" hinta. :D Oli kyllä tuon arvoista! Nyt on hyvä pulahdella vaikka kesken lenkin veteen vilvoittelemaan ja punkitkin löytyvät helpommin.

photo IMG_20170527_161751_519_zpsl76gzjte.jpg photo 2017-05-26 04.13.28 1_zpsan1e3651.jpg photo 2017-05-26 04.12.25 1_zpslemvvbpn.jpg photo 2017-05-26 04.12.09 1_zpshsfz5z7t.jpg photo 2017-05-26 04.12.07 1_zpsl6q7vvxc.jpg photo IMG_20170526_175829_216_zps4xsh7pzq.jpg

Käytiin viikonloppuna myymässä vaatteita ja vanhoja lemmikkitavaroita Siivouspäivänä Helsingin Kirkkopuistossa - tai tuttavallisemmin Ruttopuistossa. Suurin osa vaatteista meni kiertoon sukulaisille ja kaverille, moni lemmikkitavara saatiin myytyä parin tunnin aikana. Laitoin kyllä pohjahinnaksi kaksi euroa, joten varmasti helppo ostopäätös kiinnostuneelle. Ilma oli kuitenkin sen verran kolea ulkokirpparilla istuskeluun, että Hesyllekin jäi vielä viemisiä. Ansioiksi taisi tulla noin viisitoista euroa, että taidan jatkossakin keskittyä lahjoittamiseen ja Siivouspäivänä shoppailla ihan vain itselleni!