Tottakai aina välillä täytyy palata näihin terveyspulinoihin. Perhoskoirapojuni Marcel kävi 13.12. silmälääkärissä, koska vasen silmä on alikehittynyt ja sen rappeuman astetta täytyy seurata tarkasti. Mitään suurta muutosta edelliseen ei ollut tapahtunut, mutta jotain kuitenkin. Silmätippoja ei tarvitse ottaa käyttöön ennen kuin jotain oiretta ilmaantuu. Tehtiin kuitenkin virallinen ilmoitus Kennelliitolle, joten pian on netissä jokaiselle näkyvissä, että tällainen periytyvä sairaus löytyy sukupuusta. En tosin tiedä miten tosissaan tätä otetaan, koska kaihi on hallitsevan sairauden "sivuoire" eikä sitä sen takia merkitä Kennelliiton ilmoitukseen. Toivon todella, että tämä ilmoitus pysäyttäisi Marcelin sukulaisilla jalostamisen.

Viime perjantaina siivosin marsuaitausta ja huomasin, että Pinja näyttää kovin pikkuiselta. Otin sen syliin ja huomasin heti, että pörröisen turkin alla oli kovin pieni tyttönen. Punnituksessa huomasin, että molemmat marsut olivat laihtuneet. Häpeäkseni täytyy todeta, että kun nykyiset marsut ovat niin nuoria ja perusterveitä, en ole punninnut niitä säännöllisesti. Edelliset punnitukset olivat kesältä Madden saapumisen paikkeilta. Siihen aikaan verrattuna Pinja oli laihtunut 100 grammaa ja Madde 50. Voihan paino vaihdella päivän mittaan muutamia kymmeniä grammoja, mutta varsinkin Pinja tuntui todella laiheliinilta. Tutkin marsun läpi ja kaikki vaikutti muuten hyvältä. Silmät, korvat, hampaat, puhtaus, hengitys, massuäänet... Kaikki kunnossa. Siivosin aitauksen loppuun, jotta näkisin papanoiden ja virtsan laadun helposti. Lisäsin ruokaa aivan kaikkialle ja mahdollisimman helposti saataville. Laitoin pienen lemmikeille tarkoitetun lämmityslaitteen toiseen päähän aitausta. Pari kertaa illan aikana tukiruokin Pinjaa pienin annoksin Critical carea, mikä katosi poskista massuun samantien. 

Muutaman tunnin panikoinnin jälkeen ajattelin, että kun kerta oireita ei näy ja ruoka maistuu, niin annan yön yli aikaa syödä oikein kunnolla ja soitan aamulla eläinlääkäriin. Heräsin lauantaina ja punnitsin marsut uudelleen. Molempien painot olivat nousseet yön aikana. Nyt sunnuntainakin painot ovat pysyneet tuossa samassa, mutta ruokaa kuluu ja kaikki vaikuttaa normaalilta. Ehkäpä siis terve massan kasvu tapahtuu vähän pidemmällä aikavälillä, mutta olen niin onnellinen, ettei kyse taida olla mistään sairaudesta. Olen nyt pitänyt lämmitintä päällä, jos asunnossa olisi vaikka yöllä liian kylmä. Pellettiä on ehkä ollut liian vähän päivisin tarjolla, joten sitäkin nyt lisätään. 

 

13.12.2016 Evidensia Kamppi, Marcel (Millan Mohair), silmäkontrolli

"Marcel tuotiin silmäkontrolliin vasemmassa silmässä aiemmin todettujen synnynnäisten muutosten takia.

Vasemman silmän silmäpaine on jonkin verran oikeaa alhaisempi ja silmä on kaikkiaan oikeaa silmää pienempi. Tähän kehityshäiriöön liittyen vasemman silmän linssin kaihisamentuma on edennyt. Vasen näköhermon pää on oikeaa pienempi, ja molemmissa silmissä on ns. ppm-rihmastoja. Silmänsisäiseen tulehdustilaan viittaavia kliinisiä löydöksiä ei ollut.

Löydöksistä täytettiin virallinen Kennelliiton tutkimuskaavake. Silmäkontrolli on suositeltavaa noin vuoden kuluttua, ellei aiemmin huolia.

Hyvää joulun odotusta!

Leena Ruotsalainen-Ryökkynen, silmätarkastuseläinlääkäri"

 

Käynnin hinnaksi tuli 183,12 euroa ja aikaa meni tippojen kanssa tihrustaessa lähemmäs tunti. LähiTapiolan vakuutus ei tätä käyntiä enää korvaa, koska kyseessä on nyt tällainen jatkuva kontrolloitava ongelma. Vähän tuota pelkäsinkin, mutta minkäs teet. Pitää vain varautua joka vuosi. Ja yleiseen vuositarkastukseen, hammaskiven poistoon ja rokotuksiin... On silti lohdullista, että mitään koiraa häiritseviä oireita ei ole tullut ja että oikean silmän näkö on suhteellisen normaali. Vähän silti suututtaa, etten heti huomannut toisen silmän olevan selkeästi pienempi. Ei edes pentuajan terveystarkistusta tehnyt eläinlääkäri ollut huomannut, että silmät ovat erilaiset. Oli vain merkannut rastin ruutuun, että silmät on. Ihan kaksi kappaletta. Vautsi.

Ensi kerralla toivottavasti taas iloisempia asioita. Mukavaa uutta vuotta kaikille!

 

PS. Niin ja otsikosta vielä, koira on kastraation jälkeen ruvennut kovin pörröiseksi. Eläinlääkäri totesi monesti, että kyllä on pojalla komea talviturkki. En olisi niin varma, että kaikki se muhkeus on vain turkkia. :D