Pitkä tovi on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani. Nyt on sen verta paljon muutoksia tapahtunut, niin eläinmaailmassa kuin ihmisarjessakin, että niitä kuuluu jo kirjoittaa talteen. Monesti on tullut vastaan tilanteita, kun tulee ajateltua, että tämä täytyisi kirjoittaa blogiin, mutta aina se on jäänyt tai sitten tallentunut johonkin nopeampaan julkaisualustaan kuvaksi tai pariksi lauseeksi.

Ihmismaailma on pitänyt myös kiireessä. Ensimmäinen blogausstoppi taisi tulla tietokoneen hajoamisen myötä. Se taisi kosahtaa kahdestikin ja edellinen ellei sitäkin edellinen blogaus tapahtui hitaasti kännykällä näpräten. Internetkin oli jossakin vaiheessa poikki. Olen myös suunnitellut muuttoa ja lopultakin onnistunut myös muuttamaan. Helsingin sisällä, mutta ruuhkaisasta ja railakkaasta kaupunginosasta vähän rauhallisempaan lähiöön. Työpaikkojakin multa löytyy nykyään kolme ja niihin on kyllä totuttelemista. Vanhassa työpaikassani olen aina viihtynyt, mutta nyt on tapahtunut resurssien maksimointia ja vierailemme vuoroviikoin myös toisessa suuremmassa työpisteessä asiantuntijoina. Samalla palkka hieman pieneni (jep) ja sen vuoksi piti hankkia tuo kolmas työpaikka. Toki myös aivan uudenlainen työskentelytapa juuri minua kiinnostavalla saralla houkutteli - ilman rakkaasta työpaikasta luopumista. Mitäs muuta.. Siinä taisi olla oleellisimmat arjesta, josta en olekaan niin tottunut tänne kirjoittamaan. Kiirettä pitää, mutta varsinkin koti ja lemmikit antaa palauttavaa rakkautta pyörremyskyjen keskellä.

 

Oskar Vaaksanheimo

Hamsterini voi hienosti. Se täyttää helmikuun lopussa kaksi vuotta eikä vanhentumisen merkkejä liioin näy. Toki ensimmäisenä vuotena, jos herkkuja ei ollut tarpeeksi etsittäväksi, yövirkku otus tykkäsi roikkua terraarion katossa karkausaikein. Siihen heräsi sitten yöllä ja oli pakko alkaa leikkimään ja syöttämään herkkuja sekä virkistämään asutusta. Monet yöt tuli valvottua ja omistajan stressitaso oli korkealla. Onneksi tilanne on tosiaan rauhoittunut. Enää ei ihan hirveästi näy hamsteria katossa roikkumassa, mutta on se juoksupyörän kulutuskin vähentynyt. Muuton jälkeen terraario on paljon paremmassa asennossa olohuoneessa ja hamsterin puuhia pääsee varmemmin seuraamaan, se kun on tosiaan niin hiljainen yöeläjä nykyään.

 

Pinja "Tuusannuuska" Corleone

Pinja-marsu on vauhdikas nuori aikuinen, joskin kesäkuussa yllättäen neljä vuotta täyttävä. Virtaa löytyy tosin niin paljon, että mielessäni se on aina kaksivuotias. Tullessaan se oli aika hermoheikko ja säikky. Kasvattajakin sanoi, että tuota ei hirveästi paijailla, mutta kyllä varsinkin Benin järkähtämättömän rauhallisuuden seurassa Pinjasta on tullut rohkelikko. Pienistä säpsähtelyistä ja herkkujen jaossa näkyvästä malttamattomuudesta huomaa entisen hätähousun.

 

 

Benjamin Corleone

Benin eläke-elämä on leppoisaa. Ben täytti viime marraskuun lopussa kuusi vuotta ja nyt tammikuussa hänen aiempi omistajansa rohkaistui kyläilemään papan luona. Kohtaaminen oli kaikille varsin tunteikas. Uskon, että vaikka marsun muisti on aika olematon, niin jonkinlainen muistijälki jää varmasti ääniin ja hajuihin. Niin rennosti Ben oli "vieraan" sylissä ja siliteltävänä. Melkeinpä rennommin, kuin minun tai perheeni hyppysissä. Ben saa syntymäpäivinä ja joulun paikkeilla aina muistamisia edellisestä kodistaan ja se on harvinaista marsumaailmassa. Siitä myös tietää, että Benillä on ollut hyvät oltavat koko elämänsä ajan.

 

Luna Corleone...

Luna olisi täyttänyt helmikuun lopussa viisi vuotta... Viikko sitten löysin ensimmäisen ja rakkaimman aikuisiän lemmikkini marsuaitauksen nurkkaan kuolleena. Luna lepäsi kyljellään, pää kukkaruukun suojissa.

Viime vuonna kävimme näyttämässä useampaa lemmikkiä kerralla eläinlääkärille. Luna oli hiljainen jonkin aikaa ja yhtäkkiä oli alkanut haista. Nenästä tuli pikkuisen räkää. Eläinlääkäri huomasi heti paiseen Lunan poskessa, jota me emme karvan alta olleet huomanneet. Aika perus maallikkomoka ja taas todiste, että eläinlääkärille kannattaa aina epäillessäkin lähteä. Mätä oli alkanut jo puskea nenästä, jolloin me vasta huomasimme jotakin olevan vialla. Ruokakaan ei tietysti naama mädässä maistunut. Poski puhkaistiin ja saimme todella tarkat hoito-ohjeet. Käytännössä antibioottia ja haavanpuhdistusmääräyksen. Puristin siis joka päivä muistaakseni viikon ajan useaan kertaan haavasta kaikki mädät pois ja huuhtelin sisältä puhtaaksi. Lopuksi vähän tukiruokintaa ja herkkuja, jotta marsu innostuisi kamalan kohtelun jälkeen taas syömään eikä mököttäisi kohtaloaan. En usko, että tämä teki kovin hyvää suhteellemme, mutta haava parani täysin. Se oli todennäköisesti heinän tai lajitoverin tökkäisemä reikä alunperin, joka sitten tulehtui. Tuttua puuhaa nämä tökkäisyt meillä päin. Yleensä tosin kyseessä on silmä. Lunalla tosin on ollut myös kerran "herne nenässä" eli oikeammin heinänkorsi, jonka vuoksi piti taas antibiootit määrätä. Oi aikoja..

Eläinlääkäri päätti samalla käynnillä katsastaa marsun joka puolelta. Ihan perustarkastus, kun kipeä eläin tuodaan vastaaanotolle. Ja kuinka ollakaan, Lunan alavatsalta löytyi pieni alle kahden sentin tiivistymä. Lunalle tehtiin samantien ultraäänitutkimus ja kuvista selvisi heti kasvaimen luonne. Se ei ollut kiinnittynyt sisäelimiin, mikä oli hyvä asia, mutta se oli ajan kanssa kasvavaa sorttia ja käytännössä verisuonipallo, joka voisi poksahtaa ja aiheuttaa kuollettavan sisäisen verenvuodon. Luna oli oireeton, joten päätin hetken aikaa seurata tilannetta. Luna nukutettiin paiseen puhkaisun ajaksi ja vaikka nukutus oli kaikista kevein mahdollinen, sai se marsulta tajun kankaalle poikkeuksellisen voimakkaasti. Lääkäri ei sen vuoksi suositellut kasvaimen poistoa, mutta ei myöskään antanut suoraa näkemystä, miten tilanne kannattaisi hoitaa. Voisi olla, että isompi nukutusainetujaus olisi marsulle liikaa ja uusia kasvaimiakin edelleen ilmaantuisi. Ei myöskään tiedetty, miten kauan marsulla oli kasvain ollut. Se oli irtonaisuutensa vuoksi täysin oireeton eikä sen kasvuvauhtia voinut ennustaa. Lähikuukausina huomasin kasvaimen kyllä suurentuvan, mutta marsu oli edelleen hyväkuntoinen. Vasta ihan viimeisenä kuukautena Luna lopetti yläkertaan kiipeämisen, mutta siihen ajattelin myös vaikuttaneen juuri olleen muuton, jonka aikana myös muuttelin yläkerran järjestystä ja ramppi siirtyi alkamaan toisesta suunnasta. Ehkä Luna myös vierasti? Juttelin hoitoalan ihmisten kanssa ja selvisi, että jos tuon tyyppinen kasvain repeytyy, on verenhukka niin voimakas, ettei tapahtumaa ehdi edes tajuamaan. Siksi kai päätin, että en hyväkuntoista marsua lopeta, ja että jos en ole ajoissa viemässä lopetettavaksi Lunaa, niin ainakaan se ei ehdi kärsiä. Seurasin tilannetta päivittäin ja kasvain oli aina mielessäni. Varmasti joku olisi tehnyt toisin, mutta minulle ei asiasta jäänyt huonoa omaatuntoa. Luna sai kuitenkin kahdeksan kuukautta marsunelämää vielä diagnoosin jälkeen.

Luna vietiin yhteistuhkaukseen Animagi Haumauhun, jonka henkilökohta suhtautui tilanteeseen asianmukaisella arvokkuudella. Siitä heille kiitos.

Nyt täytyy seurata miten jäljellä oleva katras alkaa muotoutua. Kolmen lauma on kuitenkin jo kokonsa vuoksi paljon aktiivisempi ja äänekkäämpi kuin kaksi marsua. Varsinkin näin isossa aitauksessa, jossa ei tarvitse edes ruokakupille vuorotella. Pinjakin hyötyisi Beniä aktiivisemmasta seurasta ja kaipaa vanha ukkokin varmasti vähän juoksutusta. Kiimaisia tyttöjä karkuun pyristellessä saa hyvin hyötyliikuntaa! Mutta jos noilla olisi kahdestaankin mukavaa, niin sopisihan se kiireiseen elämääni paremmin, ettei ihan niin paljon olisi papanoita putsattavaksi... Taisin sanoa Mirinkin poismenon jälkeen, että menetystä pitää ensin vähän surra, ennen kuin osaa oikeasti tehdä jonkin päätöksen ja kiintyä uuteen tulokkaaseen. Paljon olen ehtinyt marsuille tulevaa virkistystä suunnitella ja nyt kun minulla on lasitettu parveke, on siellä jo kesäasunto odottelemassa!

 

 

Marcel Corleone

Ennen Lunan diagnoosia ehdin hankkia koiran. Jep, perhoskoiran. Jopa ennen hamsterin hankkimista olin miettinyt tätä lajia ja tätä rotua, mutta kun koirat eivät olleet ennestään kovin tuttuja, ajattelin pysyä mukavuusalueella. Yökukkuva hamsteri ei kuitenkaan ole ihan samanlainen kumppani kuin koira, joten haave ei unohtunut. Kävin Kouvolassa kasvatajalla tutustumassa Marceliin ("Millan Mohair") ja me olimmekin aivan luodut toisillemme. Marcel on todellakin paras ystävä arjessa ja viisain koskaan tapaamani eläin. Väsyttävän työpäivän jälkeen en todellakaan enää makaa sohvalla vaan saankin ulkoilmaa keuhkoihini ja monta naurua illassa!

Alku ei kuitenkaan ollut helppo. Koira sairastui kennelyskän tapaiseen, ainakin yhtä rankkaan tautiin, kaksi päivää kaupunkiin saapumisensa jälkeen. Joko oireet tulivat vasta silloin tai sitten herkkä koiranpentu vain reagoi todella vahvasti uusille pöpöille. Entisellä asuinalueellani oli vielä todella paljon koiria. Marcel sairasti lopulta koko kesän ja lääkärissä kävimme alituiseen. Välillä tilanne oli parempi, välillä tuli taas aivan uusia oireita. Yskä valvotti molempia vuorokauden ympäri ja sisäsiistiksikin olisi pitänyt oppia siinä samalla. Yskitti, oksennutti, vessatti, kuumeilutti, hengenahdistutti.. Eräänä päivänä koira oli niin voipunut, että vein sen sydämen ultraääneen kaupungin ulkopuolelle, kun Helsingin eläinkardiologit olivat kesälomalla. Sydän oli ainut tilaan sopiva elin, jota ei oltu vielä tutkittu. Keuhkokuvatkin olivat siistit eikä kaula epäilyttänyt. Antibiootit taidettiin syödä ainakin kahdesti kesän aikana. Yskänlääkkeet maistui pahalle. Syksyllä koira sitten vain parani. Ehkä ne oli ne viimeisimmät lääkkeet, ehkä aika, ehkä kaulapannan vaihto valjaisiin, en tiedä. Rahaa kului aivan tolkuttomasti, mutta onneksi koira parani ja vakuutus palautti suurimman osan, kun lähetin kuitit. Meidän touhuistamme enemmän sitten seuraavalla kerralla!