Päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen viemään Marcelin kastroitavaksi. Samaistuin moniin eläinlääkäreiden ja lemmikkiasemien kirjoittamiin artikkeleihin koiran ongelmaksi asti hormonien ohjaamasta elämästä. Marcel on koko kesän ajan eli vuoden iästä eteenpäin kulkenut ulkona nenä maassa, nuollen nurmikkoa, vetäen kohti lähestyviä koiria ja tullessani töistä kotiin oli sohvan koristetyyny lähes aina (kunnes aloin laittamaan sen päiväksi keittiöntuolille) märkänä eteisessä odottamassa. Toki otin sen riskin, että nämä ja muutamat muut tavat ovat jo tulleet jäädäkseen, mutta samalla ajattelin, että kun ihminen jo koiran kotiuttaessaan evää siltä tietyt luonnolliset vietit, on toimenpide vain helpotukseksi kotikoiralle. Silmäsairautensa vuoksi ei Marcel muutenkaan olisi saanut pentuja maailmaan mahdollistaa.

Varasin toimenpideajan tutulle eläinlääkärille perjantaiksi 26.8. Siitä alkoi samalla viikon kesälomani, johon tosin kuului loppuviikosta jatko-opintojen aloitus, mutta ainakin ajattelin, että pystyisin olemaan koiran tukena enemmän kuin normaalina työviikkona. Käveltiin rauhallisesti eläinlääkäriasemalle ja kierreltiin sivukatuja, niin saatiin päivään muutakin mieluista puuhaa. Eläinlääkäri piti pienen alkukeskustelun, varmisti koiran terveyden ja lisäksi omistajan tiedon määrän koskien toimenpidettä. Tiesin, mitää oltiin tekemässä. Olin Marcelin kanssa sen nukahtamisen ajan. Minua neuvottiin, että koiran pitää antaa nukahtaa luonnolliseen asentoon ja että voin kuitenkin kannustaaa koiraa lepäämään lattialla, ettei ihan suorilta jaloilta kellahtaisi kovalle pedille.

Hoitaja kävi kurkkimassa hoitohuoneeseen ja seurasi, miten kauan Marcel reagoi oven avautumiseen. Lepäilemään Marcel kävi varsin äkkiä, mutta silmien sulkemisessa se oli vastahakoinen. Lopulta hoitaja otti koiran syliin ja minulle annettiin puolisentoista tuntia aikaa kuljeskella kaupungilla. Olin kuitenkin sen verta hermostuksissani, että suuntasin aika pian kotiin marsuja silittelemään ja sitten ajoissa takaisin Marcelia vastaan. Eläinlääkäri kirjoitti kotiohjeita ja hoitaja tuli kertomaan jatko-ohjeet suullisesti. Toimenpide oli sujunut hyvin, mutta Marcelilta oli loppuvaiheessa noussut mahanesteet kurkkuun ja hoitajalle oli tullut kiire ottaa intubaatioputki pois, jottei koira aspiroisi mahanesteitä keuhkoihin. Hoitaja toisteli monesti, hieman kai reaktiotani jännittäen, että putki oli tullut kyllä ajoissa ulos. Varmuuden vuoksi määrättiin kuitenkin mieto Metacam-kuuri.

Perjantai-illan Marcel nukkui pönttö päässä. Liikettä ei juuri näkynyt. Väsy oli varmasti kova ja olo outo.

Toimenpiteen hinta hieman kauhistutti. Olin tutuilta sekä koirapuistoihmisiltä kysellyt kokemuksia ja hintoja. Monet olivat vastanneet, että "noin satasen". Hinnaksi tuli yli 300 euroa. Ei kai se useamman ihmisen taloudessa, halvemmalla asuinalueella asuvalle tai kerran elämässä niin iso summa olisi, mutta meillä on noita eläinlääkärikäyntejä ollut aivan tarpeeksi. Tätähän ei vakuutus korvaa. Vaikka onhan noita kalliimpiakin reissuja ollut. Ensi kuussa on sitten silmäsairauden virallinen seurantakäynti. Ah, ihanaa.

Lauantaista. Marcel ei ollut enää väsynyt vaan ennemminkin raivoissaan. Siihen ei saanut koskea ja mitään ei voinut tehdä. Se halusi vain istua tai maata. Kovasti teki myös mieli nuolla haavaa, mutta onneksi oltiin pyydetty niin syvä kauluri, ettei kielikään yltänyt. Ulkona Marcel käveli vain pari metriä, jos siinä kohdassa oli todella hyvä tuoksu. Muuten ihan sama. Siinä sitten kanniskeltiin koiraa ja etsittiin kivoja hajupaikkoja, että tulisi pissa ja kakka joka reissulla. Pitkäksi venyi iltalenkit. Myöhemmin aloin onneksi oppia, mitkä ne hyvät paikat oli. Maanantain sadepäivä oli kuitenkin pahin. Haava ei saanut kastua, joten asettauduttiin vain suojaisiin paikkoihin. Ja nehän ei tuoksuneet miltään. Koira ei tehnyt ollenkaan tarpeitaan maanantaina, joten varasin illaksi lääkäriajan. Ei tuollainen kökötys ja nuolemisfiksaatio voinut olla normaalia. Se säpsähteli välillä tikkien takia ja maanantaita edeltävän yön se vain istui. Istui ja inisi. Ei voinut maata, koska tikit. Kävin yön mittaan rauhoittelemassa koiraa ja silittelemässä. Sen aikaa vallitsi hiljaisuus, mutta heti kun menin sänkyyn, alkoi taas ininä ja istuminen.

Onneksi saatiin maanantaipäivän viimeinen aika, koska siitä vasta härdelli tulikin! Jo puhelun perusteella oli arveltu, että Marcel saattaa olla vain todella yliherkkä koira, mutta tikit haluttiin myös tarkistaa. Mentiin kolmisteen poikaystävän ja koiran kanssa raitiovaunulla vastaanotolle. Marcel on aina vastaanotoilla reipas ja iloinen eikä kanna kaunaa edellisistä käynneistä. Nyt siihen ei saanut koskea. Itku ja huuto oli kovaa. Ja suoraan eläinlääkärin korvaan. Auts. Rimpuiluvoimaakin näytti löytyvän. Lopulta minä pidin kiinni päästä ja koetin viedä huomion muualle, poikaystävä piti kiinni etujaloista ja hoitaja takajaloista.

Koiralla on siis painoa 4,5 kiloa ja tällainen show saatiin aikaiseksi! Kun koira asemoitiin viimein paikoilleen, alkoi virtsaa tulla. Joka suuntaan. Paljon. Saavilla kaataen. Siinä vaiheessa "suojavaatteettomia" omistajia pyydettiin siirtymään kauemmaksi. Nähtiin kuitenkin, että tikit olivat siistit. Iho punoitti ehkä aavistuksen verran, kun tarkkaan katsoi, mutta saattoihan koira siihenkin reagoida. Määrättiin siis Vetramil-hunajavoidetta ja Tramal-kipulääkettä. Koira nukkui seuraavan yön lääkittynä rauhallisesti. Vitsailimme eläinlääkärille, että onneksi lastenlääkärit eivät suhtaudu "kitiseviin lapsiin" samalla tavalla. En ole varma uskalsiko kolmiolääkereseptiä samalla ojentava lääkäri nauraa letkautuksellemme.

Ensimmäisenä iltana pikkuinen nukahti kuvainnollisesti eteiseen reppuni ja lompakkoni päälle. Tässä kuvassa taas reppana tuli lääkittynä uudelta eläinlääkärireissulta ja nukahti kapaloituna lempilelunsa viereen.

Tiistaina kävin shoppailemassa lisää apuja. Aamulla ei tullut kakka, joten ei asiaa voinut tähän jättää. Kiertelin eläinkauppoja monta tuntia, koska aina löytyi vähän väärän kokoisia tuotteita. Ostin mm. puhallettavan kaulurin (niskatuen näköisen), haavapuvun sekä ihoa rauhoittavan suomalaisvalmisteisen haavasumutteen. Toimenpiteen tehnyt eläinlääkäri oli sanonut, ettei suosittelisi haavapukua, koska se voi kuitenkin nuolemisesta kastua, mutta halusin tuota kokeilla vaikka vain valvotuissa oloissa.

Nämä ostokset (ja varmaan tuo rauhoittava kolmiolääke..) olivat lopputoipumisajan pelastus! Koira oli ulkona paljon kiinnostuneempi ympäristöstä, kun uusi kauluri ei estänyt näkyvyyttä. Haavasuihkeen ansiosta itkua aiheuttavaa koskettamista ei tarvinnut tehdä ja Marcel jopa nosti jalkaa aina kun suihkuttamisen aika oli. Ilmeisesti myös haavapuvun rauhoittava kauttaaltaan halaava puristus sai tikit unohtumaan. Marcel ei nimittäin edes yrittänyt nuolla puvun läpi! 

Marcelin muoti-lookit sisällä ja ulkona:

Toki monet kulkevat toimenpiteen jälkeen ilman varusteita ulkona. Saimmekin kuulla tämän kommentin eräällä iltalenkillä. Marcel kuitenkin halusi nuolla paljaita tikkejä niin paljon, että vain kauluri rauhoitti tilanteen. Tuokin kauluri olisi voinut olla isompi, koska periaatteessa kieli pitkänä olisi ylettänyt haavaan. Sisällä siis piti olla eri viritelmät, eli tuo puku. Uskalsin sen jättää koulupäivienikin ajaksi Marcelille päälle ja kuiva se oli, kun takaisin tulin! Ulkoilut olivat joka päivä miellyttävämpiä ja kunhan Marcelin antoi aina hetken istahtaa, niin se kyllä kohta taas jaksoi kävellä.

Tikkien poisto oli myös pieni operaatio. Kohteliaisuudesta muita kohtaan varasin taas päivän viimeisen ajan ja jotta varmasti kaikki tietäisivät millainen riiviö on vastassa, niin saman lääkärinkin. Kokeilimme ensin pitää Marcelia kyljellään, mutta lopulta koira sai pyristeltyä selinmakuulle. Siinä se sitten kiemurteli kunnes selällään ollessa sai päänsä rintojeni väliin ja siihen jäi. Rimpuilu loppui ja koira alistui kohtaloonsa. Hah. Pää piilossa, niin ei ole hätää? Kehuimme Marcelia viimeisen tikin jälkeen ja Marcelkin oli selvästi fiiliksissä taidoistaan ja miten hyvä poika oli! Haava oli poissa ja iho terve. Minulle iloisin yllätys oli, että tikkien poisto kuului kastraation hintaan. Marcel on samantien pirteämpi, kun tikit lähtivät ja toki oltiin lopetettu väsyttävät lääkkeet jo muutamaa päivää aiemmin. Huomenna mennään taas koirapuistoon katsomaan, miten uusi Marcel pärjää muiden kanssa. Varmasti hyvin. :)

Muuta asiaa. Tein marsuhäkin ylijääneistä DC-FIX-sisustustarroista seinälle Marcelin nimikirjaimet ja ruokakupin alunen sai uuden siistimmän kuvion. Alunen oli alunperin pahvinen Indiskan ruokailutabletti ja jo hieman vesivahingoista kulahtanut. Nyt on siistiä, vaikken tähtikuvioista sisustuksessa niin välitäkään!