Joulukuun lopussa muutettiin lemmikkien kanssa uuteen asuntoon, Helsingin Ruoholahteen. Ajattelin laittaa nyt vähän laajemmasta kulmasta kuvia marsujen majailuista. Kenties tästä on hyötyä esim. hahmottamaan, kuinka paljon vasta tuloillaan oleva lemmikki tarvitsisi tilaa ja omistautumista.

photo 2016-06-22 04.03.53 1_zpsjtxpncce.jpg

Aitauksen kokoa en enää tarkkaan muista, mutta suunnilleen 150 x 70 senttimetriä se vie lattia-alaa olohuoneessa. Pöydän päällä marsut välttyvät vedolta ja samalla alle voi lisätä säilytysratkaisuja, tai kuten meillä, koiralle lepopaikan. Vastapäätä huonetta on hamsterin asumus ja tulevaisuudessa nuo vaihtavat päikseen paikkaa, kunhan uusi marsuaitaus valmistuu.

photo 2016-06-26 04.18.46 1_zpspmt9ixgj.jpg

Marsuaitauksen vieressä vasemmalla on hyllykkö, jossa on vaihtelevasti joko yksi tai kaksi säilytyslaatikkoa sekä muutamia nopeita koiratarvikkeita kuten harja ja kynsisakset. Oikealla puolella on eteinen, jonka kaapiston yksi kaappi on varattu muille lemmikkitarvikkeille. Eteissessä olevasta matalasta hyllyköstä löytyy myös koiran ulkoilutarvikkeita.

photo 2016-06-26 04.18.17 1_zpsbnnevddk.jpg

Ei mikään kaunein kuva, mutta tässä kaappi avattuna. Aitauksen alapuolen koiravaltakunta näkyy myös.

photo 2016-06-26 04.15.44 1_zpsallnlzik.jpg 

Kaapin yläosassa on marsumattoja ja pyyhkeitä, heinää, pellettiä ja yleensä myös keittiövaaka eli "marsuvaaka". Mattoja on tällä hetkellä kolme isoa pesussa sekä yksi käytössä, joten näin siistiä ei kaapissa yleensä ole.

photo 2016-06-26 04.15.54 1_zpsym3muvss.jpg

Kaapin alaosassa on marsuille ulkoiluun "kissatunneli" ja erilaisia välipalaherkkuja. Nyt on varastot jo hieman huvenneet, kun kriisien aikoina tulee syötettyä vähän enemmän herkkuja! Ulkoilutusaitaukset ovat muualla varastoituina.

Kuvan keskihyllyllä on hamsteritarvikkeita, ruokaa, jauhomatoja, herkkutankoja, puhdistuslappuja sekä Mörttiröpöä. Kannet ja pussukat ovat pikkuisen auki, jotta niihin ei kerry kosteutta/hometta. Alahyllyllä marsujen puupohjaista kissanhiekkapellettiä wc-laatikkoon.

photo 2016-06-26 04.16.03 1_zps8sb5f8et.jpg  

Eteisestä löytyy hyllykkö, jonka päällä koiralle ulkoiluun herkkupussukka sekä puhdistuslaput. Alempaa koreista löytyy mm. erilaisia säävarusteita, tossut, tassuvahaa, ensiapupussukka, valjaita, hihnoja, kakkapussivarasto...

photo 2016-06-26 04.17.50 1_zpsbof9ckvp.jpg

Eikä tässä tietenkään kaikki! Keittiössä mikron päällä on marsujen herkkuja varten oma leikkuulautanen, koiran palkkaherkkupurkki, ruokapurkki ja mikron päällä olevasta kaapista löytyy marsujen c-vitamiinit sekä koiran muut herkut sekä Plaque Off -jauhe. Vessassa on koiran pyyhe ja hammasharja. Makuuhuoneessa on iso kirjahylly, jonka päältä löytyy vierekkäin neljä kannellista laatikkoa (samanlaisia kuin ensimmäisen kuvan). Niissä on vanhoja tarvikkeita, joita ei niin usein tule käytettyä. Juomapulloja, ruokakuppeja ja virikkeitä. Toki aivan turhat tavarat, kuten Marcelin pentuajan pienet kaulapannat olen lahjoittanut Helsingin eläinsuojelukeskukselle eli Hesylle.

Olen todella tyytyväinen tähän järjestykseen. Pikkuisen heinät haisevat nenään kotiin astuessa, mutta ainakin kaikella on oma siisti paikkansa eikä koira pääse käsiksi mihinkään yksin ollessaan.


Loppukevennys. Tällainen hellyyttävä kuva on jokin aika sitten jo ilmestynyt Instagramiini (furiae689). Madde pieni oli jo alkuhelteiden aikaan hyvin rennon lepuuttamistavan mestari. Mukavat taitaa olla oltavat, kun on ihan silmätkin kiinni!

photo 2016-06-22 03.15.45 1_zpsvgttfkf1.jpg