2016-02-22%2006.53.27%201_zpszc9718bg.jpg

Pieni kurkistus mun hamstraushyllyihini. Kirjahyllystä suurin osa on piilossa ovien takana, mutta pari teosta olen jättänyt esille. Vasemmalla näkyy eläinkirjoja ja oikealla ammattiin sekä vuosia sitten käytyyn kouluun liittyviä kirjoja. Jälkimmäisistä ei sen enempää.

Viimeisin lisäys elukkakirjoihin taitaa olla tuo vasemmalla oleva koirarotujen tietokirja. Pitäähän tuoreella koiranomistajalla oppikirjoja olla! Ostin sen Helsingin Kontulan uudesta kierrätyskeskuksesta neljällä eurolla ja mielestäni aika harvoin noin isot opukset tuohon hintaan liikkuu edes käytettynä. Ensimmäiset 150 sivua ovat täyttä asiaa lajin ja rotujen historiasta. Todella mielenkiintoista! Loput sivut ovat sitten lyhyitä kuvaelmia eri roduista. Perhoskoirien kohdalla puhutaan lähinnä papillonista eikä phalenea mainita. Sanahaulla kuitenkin phalene löytyy muutamalta sivulta.

Hamsterikirjat ovat niin kevyttä luettavaa, että kirjoista en ole juuri mitään oppinut. Marsukirjatkin ovat enemmän aikansa kuvaelmia kuin varsinaisia tietopaketteja. Jotakin jännää nippelitietoa niistä sieltä sun täältä voi löytää, mutta oikea ja viimeisin tieto löytyy internetistä, eläinlääkäreiltä, yhdistyksien sivuilta ja kasvattajilta.

Kirjat on hankittu siis lähinnä käytettyinä. Yksi Faunattaresta ostettu miniopas löytyy, muutamia ulkomaanmatkoilta hankittuja sekä joitain lapsekkaita lahjojakin on saatu. Akateemiseen ja Suomalaiseen saapuu joka vuosi uudet eläinkirjat, joten superkeräilijälle riittää kyllä hamuttavaa hamaan tulevaisuuteen saakka.

 

KIRJAT:

Alderton - Pienet lemmikkieläimet

Andersson, Furberg, Gyllensten - Första boken om marsvin och hamster

Birmelin - Marsvin

Birmelin - Marsut

Coran - Pieniä kertomuksia eläinystävistä

Cunliffe - Koirarotujen ensyklopedia

"Faunatar" - Marsu

Hollman - Hamsterini ja minä

Hollman, Skogstad - Lemmikkieläimet - Hamsteri

Imby - Suomen linnut

Kindersley - Koiran elämää - Omistajan opas

Lanterman - Lemmikin maailma - Marsu

Lindgren - Smådjursboken

Linnanvuori - Marsunomistajan opas

Mancini - Animal Planet - Guinea pig

McBride - Marsut - Lemmikkisi tarpeiden ymmärtäminen ja oikea hoito

Medetai - Hamsteripäiväkirjat 4

Medetai - Hamsteripäiväkirjat 6

Pavia - Your happy healthy per - Guinea pig

Piers - Dein Meerschweinchen

"RSPCA" - Care for Your Guinea Pigs

Viner - Mul on kodus merisiga

..ja jotain japanisanoja hamsterikirjalle..