Tehtiin poikaystävän kanssa hedelmäsalaattia ja muutama herkku päätyi marsujenkin iloksi. Tässä kolme videota, joista ensimmäisessä vähän putsaillaan, toisessa kerjätään ja kolmannessa jo herkutellaan!

 

 

Tästä meneillään olevasta fleece-kokeilusta voisi vielä sanoa sen verran, että olen edelleen oikein tyytyväinen. Näissä videoissa on jo puolitoista päivää vanha fleece ja muutama tuntia aiemmin olen napsinut papanoita pois. Parin päivän välein pitää pestä pyykkiä, eli huomenna vaihtuu fleece taas, mutta marsut ovat kesyyntyneet hirmuisesti ja aitausta on muutenkin kiva katsella. Ostin Faunattaresta pissa-astian kanssa samaa sävyä olevan neliskanttisen astian ja se on nyt heinätelineen alla. Heinät pysyvät mahtavasti siinä eivätkä vaella ympäri aitausta. Siivoukseen menee kaikkiaan monen tunnin sijasta n. 20 minuuttia. Jossain vaiheessa voisi ostaa koko päädyn kattavan astian, että saisi astioiden väliin jäävän tilan hyötykäyttöön. Vaikka kyllä Luna ja Miri siinä välikössä turvassa viihtyy. :D En löytänyt kaupasta millään tiiliskiveä (edellinen on ihan ulkoa löydetty) joten rappuset loivensin pienellä vuualla. Luna käy ylhäällä paljonkin. Mirin en ole nähnyt sinne menevän.

Papanoiden näkeminen ärsyttää kyllä entistä enemmän ja karvaa on jokapuolella, mutta marsut vain ovat sottaisia eläimiä. Ei sille minkään voi! :D