Eli sunnuntaina saatiin viimein leskirouva Polkunen meille tutustumaan uusiin ystäviinsä. Polkunen on noin 3-vuotias tyttömarsu, jonka sisko ja urostoveri ovat jo kuolleet. Laitoin lehti-ilmoituksen Metro- sekä Vartti-lehtiin ja Polkusen omistaja sitten otti minuun yhteyttä. Polkuselta lähti karvat rajusti urosmarsun kuoltua ja eläinlääkärissä piti käydä vielä monet kerrat ennen kuin oltiin mahdollisimman varmoja, että kyseessä ei ole sieni- vaan stressireaktio. Lisäksi minun Lunallani oli flunssa, johon tarvittiin antibioottikuuri, joten sen aikana tai heti jälkeenkään ei uuden marsun esittely olisi ollut aivan riskitöntä kummallekaan toipilaalle.

1317660659_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Onks toi meikäläisiä?"

 

Polkusen omistaja on ollut hirmuisen avoin koko prosessista ja kertonut niin toipumisesta kuin takapakeistakin. Polkusella oli jo hyvin kasvamassa turkki takaisin, kun se meille tuotiin. Omistaja tuli samalla noin puoleksi tunniksi seuraamaan marsujen tutustumista, joka oli lähinnä paikallaan kököttämistä lattialla. Neutraali tutustumispaikka pitää valtataistelut hetkeksi kurissa, mutta samalla se kieltämättä oli hyvinkin hidas prosessi. Ruoka ja outo otus saivat viimein minun tyttöseni liikkeelle ja yhteensä lattialla vietettiin puolitoista tuntia. Harvakarvaista takaosaa haisteltiin paljon.

Laitoin marsut häkkiin ja kaikki näytti sujuvan hyvin. Marsut asetuivat melko lähekkäin ja aloittivat samantien hieman viivästyneet päiväunensa. Illalla alkoi kuitenkin kuulua hirmuista huutoa ja juoksemista. Polkusta ei päästetty mihinkään. Ruokakuppi oli Lunan ja Mirin, heinät oli Lunan ja Mirin eikä juomaankaan ollut asiaa. Juuri siinä samassa paikassakin piti saada kököttää, johon Polkunen oli juuri ajettu. Sitten huomasin haavat ja säikähdin. Tiesin, että marsujen tutustuminen ja nokkimisjärjestyksen päättäminen voi olla melko raakaakin, varsinkin ihmisen vinkkelistä. Tiesin senkin, että haavat ovat viimeinen ääripää eikä se ole oikein. Valvoin mahdollisimman myöhään ja seurasin menoa. Polkunen kökötti nurkassa, pää nurkkaan päin ja Luna sekä Miri kävivät vuorotellen hyökkäämässä peppua kohti. Peppu oli aivan täynnä pieniä haavoja, jotka kuitenkaan eivät vuotaneet verta. En tiennyt kuinka yön aikana kävisi, joten minun oli pakko laittaa Polkunen matkakoppaan (toista häkkiä kun en omista). Mukaan laitoin vielä vesipullon, pellettiä ja heinää. Matkakopan laitoin häkin toiseen kerrokseen. En ollut ollenkaan varma ratkaisusta, jonka epävarmuutta lisäsi vielä Luna, joka tuli kopan luukkua vasten nukkumaan. On siinäkin vihamiehet!

1317660670_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä kuva Polkusen ensimmäisistä hetkistä häkissä.


Seuraavana päivänä, sunnuntaina, aloitin tutustuttamisen aivan uudelleen. Taas lattialle ja sieltä sitten tunnin päästä häkkiin. Lattialla meni ensin taas todella hyvin. Oltiin kuin parhaimmat naapurit. Syötiin yhdessä, haisteltiin ja höpöteltiin. Kun ruoka alkoi loppua, jatkui taas hyökkäilyt. Polkunen juoksi karkuun ja huusi. Lopulta kökötti, ja huusi kun joku tuli vain lähellekin. Hampaita kalisteltiin turhautuneina. Otin polkusen syliin ja annoin c-vitamiinin. Päätin myös kokeilla tutustuttaa niin, että aitauksen kalteriseinä oli tutustujien välissä. Siinä sitä sitten syötiin vieretysten aivan nätisti! Kummalliset. Myöhemmin häkissä meno oli taas hyökkäilevää. Polkunen pääsi syömään silloin, kun Luna ja Miri lepäsivät. Nyt se kökötti puisessa mökissä lähes koko ajan ja välillä Luna sekä Miri kävivät hyökkäämässä sinne. Oli pakko taas eristää yöksi, että kaikki saivat nukuttua rauhassa. Tällä kertaa keksin kuitenkin laittaa vain taikiksista erillisen seinän. Pidemmäksi aikaa tuo alue on aivan liian pieni, mutta tämä aika meni vielä inhimillisesti. Kaikki näkivät koko ajan toisensa ja pystyivät syömään yhdessä. Näin kaikki sujui taas nätisti ja lauantaiset haavat saivat parantua lisää rauhassa.

1317660681_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Marsut ovat hirmuisen kiinnostuneita toisistaan. Tai ainakin Lunaa ja Miriä kiinnostaa Polkusen peppu.


Tänään, maanantaina, aloitin sitten taas kaiken alusta. Marsut lattialle ja uutena keinona puhdistaa lähes kaikki marsujen omat hajut häkistä, jotta reviiriä ei puolustettaisi niin hanakasti. Siivouksessa meni noin kaksi tuntia, jonka aikana lattialla ei ollut ainuttakaan tappelua. Kaikki söivät nätisti yhdessä. Häkissäkään ei moneen tuntiin ollut ainuttakaan tappelua ja marsutkin nukkuivat hetken lähekkäin. Luna on aina halunnut nukkua Mirin lähellä, mutta Miriä se ei aivan luonnollisestikaan niin kiinnosta. Polkunen on edellisten ystäviensä kanssa nukkunut lähekkäin, joten vähän toivoin, että näistä saataisiin unikaverit. Välillä on siltä näyttänytkin! Polkunen on saanut tänään syödä ja tutkia rauhassa, vähän muidenkin kanssa. Muutama vinkaisu on kuulunut, mutta edelliset haavat ovat parantuneet hyvin eikä uusia ole näkynyt. Toivon siis, että tilanne tasoittuisi, nokkimisjärjestys selkeytyisi ja kaikilla olisi kiva marsun arki. :) Kolmannen yön saavat nukkua rauhassa - tästä alkakoon laumanmuodostus!

1317661422_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuva väsähtäneistä marsuista ensimmäisen kohtaamisen jälkeen. Tämä on jäänyt nyt vähän harvinaiseksi, mutta pidetään tavoitteena!


Polkunen on kyllä hirmuisen suloinen marsu. Olen aina ajatellut, että haluan pitkäkarvaisia ja pörröisiä marsuja, mutta tämä tyttönen on ollut hirmuisen ihana! Jo ikänsä vuoksi se on paljon rohkeampi kuin noin 7-kuukautiset marsuni ja sen naama näyttää paljon pidemmältä. Lunan ja Mirin karvat saavat niiden naamat näyttämään litteämmiltä. Poikaystäväni mielestä Polkunen näyttää pitkine jalkoineen hieman hevoselta. :D Polkunen ei säiky jääkaapilla käyntiäni eikä se juossut karkuun imuriakaan. Välillä sitä saa häkistä silitelläkin. Lunan kanssa tämän on saanut tehdä vain kerran vaikka sylissä se paijailuista pitääkin. Olen siis hirmuisen ihastunut leskirouvaan ja odotan innolla sen tervehtymisen seuraamista!