Luna ja Miri voivat edelleen hienosti. Ovat oppineet jo hyödyntämään koko häkkiä (Luna on hirmuinen kiipeilijä) ja jääkiekon kultaottelua kaveriporukalla seuratessakin olivat oikein rohkeina. Se oli ensimmäinen kerta, kun meidän kotona on ollut vieraita marsujen aikana ja kahta useampi ihmisääni kerralla. Vieraiden päät meenasivat kääntyillä enempi häkin puoleen kuin televisiota kohti, mutta hyvin saivat marsut silti olla rauhassa.

Tytöt uskaltelee aamulla jo vähän tulla kerjäämään herkkujakin, mutta kyllä vielä ennemmin katsellaan kauempaa. Sitten kun viihdytään häkin luona kahta minuuttia kauemmin, niin marsut voi tulla lähellekin jutustamaan.

2q0n39h.jpg


Tänään oli suursiivouspäivä. Mulla on ollut tapana noin jokatoinen aamu vähän keräillä papanoita lapioon. Parin viikon jälkeen sitten vaihdoin puolet puruista, mutta en enempää kun oli niin paljon puhtoista purua ja pissapaikatkin selkeät. Nyt sitten alkoi näyttää siltä, että voisi koko häkin leppähakkeet vaihtaa. Ei nuo tytöt ole kummoissaan olleet mun suuremmistakaan siistimisistä, ovat kai tottuneet kun olen niin monesti häkkiä jo näpelöinyt. Tein sitten tuon kuvassa näkyvän "leikkikehän" siivoukseni ajaksi. Luna ja Miri lähtivät ensin jonossa tutkimaan koko alueen, mutta mättäessäni purua jätesäkkiin, marsut keskittyivät tuijotamaan toimiani. Sen jälkeen koivunoksa oli maailman siistein juttu! Ja kalkkikivi on tuossa etualalla vain tutustumista varten, ostin sen tänään.
 

Kuvasin videonkin (taas vaihteeksi):

 

 

Lunan ja Mirin uusi leikki:
Luna on tosiaan oppinut kiipeämään mökin, pajusillan ja punostunnelin päällä. Kaikista siisteintä on hypätä tunnelin päälle kun Miri on sen sisällä. Miri sitten lähtee ihmeissään tulemaan ulos ja kun puolet kropasta on ulkona, hyppää Luna lähelle Miriä tai melkein päälle. Miri sitten ihmettelee vielä enempi ja Luna popkornailee onnessaan eteenpäin. Tämä saattaa toistua jopa samantien uudestaan, josta seuraa lisää popkornailua.

Miri ei onneksi enää kiipeile heinätelineeseen - ainakaan minun nähteni.